Pelkkien lopetusleimausten käyttö

 

Tässä ohjeosioissa käydään läpi tuotannon käyttötapausesimerkki, jossa työhön käytetään vain pelkkiä lopetusleimauksia.

Pelkkien lopetusleimausten käyttö sopii esimerkiksi tilanteisiin, joissa tarkat lopetus- ja aloitusajat eivät kiinnosta, vaan päivän aikana on helpompi kerätä erilaisia työmääräimiä mukaan ja leimata tehdyt työt valmiiksi sitten vasta esimerkiksi päivän lopussa.

 

Huomaa!

Mikäli toimintokeskuksen AMOUNT_SUGGESTION –asetuksen arvo on 2, et voi käyttää pelkkiä lopetusleimauksia, koska aika tulee CEF-aineistosta. Lue lisää hakusanalla Tuotannon töiden edistyminen (CSV) – tiedon tuonti.



Pelkkiä lopetusleimauksia käytettäessä sisäänleimaus tulee olla aina tehtynä, sillä käytettyä aikaa vertaillaan (vähennetään) aina edelliseen sisään leimaukseen nähden.

Esimerkissä tekijä on leimannut itsensä sisään 13:02, aloittanut sahaustyöt kolmelta eri työmääräimeltä ja sammuttanut sahan saatuaan vasta kaikki työt valmiiksi ja tämän jälkeen siirtynyt leimauspäätteelle kuittaamaan töitä valmiiksi. Ensin hän leimaa 200 kpl sahaustavaraa valmiiksi. Aikaa hän merkitsee käyttäneensä työhön 1h, jolloin kyseinen aika vähennetään leimatusta sisälläoloajasta. (Sisään leimauksesta leimaushetkeen tekijä on ollut sisällä 1,68 tuntia ja ohjelma ehdottaakin oletuksena tätä aikaa käytetyksi.)

 

 

Tämän jälkeen tekijä merkitsee myös vastaavan sahaustyön valmiiksi, joka oli omalla työmääräimellään. Tähän työhön hän käytti vain puoli tuntia

 

 

Tekijällä on myös kolmas sahaustyö, johon hän merkitsee ehdotuksen mukaisesti myös lopun vapaan ajan, jolloin päästään 0-saldoon jäljellä olevan työajan suhteen.

 

 

Esimerkin mukaisessa tilanteessa työmääräimille kannattaa siis merkitä aina aika kyseiseen työhön liittyen käytetystä ajasta. Leimauspäätteelle palattaessa voit sitten lukea työmääräimeltä lopetusleimauksia ja merkitä samalla kuhunkin työvaiheeseen käytetyn ajan. Esimerkin mukaisesti, jokainen työkuittaus vähentää sille merkityn ajan verran vapaata sisälläoloaikaa.

 

Lue lisää työn valmistumiseen liittyvistä asioista Työn valmistuminen -otsikon alta.