Ikälisä

 

Ikälisien käyttöä tulee soveltaa tapauskohtaisesti palkanlaskennan muuttujia ja kaavoja käyttäen. Tosin muuttujia tai kaavoja ei ole pakko käyttää, mikäli pärjää ilmankin. Palkkojen luominen on tietenkin aina sitä nopeampaa mitä yksinkertaisempia tapoja palkkojen laskemiseen käytetään.

 

Ikälisää varten on olemassa valmis AGE -muuttuja. (Saman asian voi hoitaa myös esimerkiksi vakiopalkkalajien avulla).

 

Esimerkki1:
Maksetaan ikälisää 20€ per palkka, kun henkilö on täyttänyt 50-vuotta.

JOS AGE>49:20;

 

Esimerkki2:

Ikään liittyvä korvaus voi olla myös kertaluonteinen, jolloin korvaus voidaan tehdä vaikka seuraavan esimerkin mukaisesti.

 

Palkkalaji:

 

 

Ketjutus kuukausipalkalle:

 

 

 

Palkkojen luonti-toiminnon jälkeen ikälisä napsahtaa automaattisesti henkilön palkalle, kun sen aika on, eikä lisää ole aiemmin maksettu. Mikäli vielä ei ole ikälisän aika – ei kyseinen ketjutus tule palkalle, koska Kpl ja à-hinta -kentät ovat nollat (manuaalisyötössä rivi tulee näkyviin).

 

 

YEARS on toinen vuosia käsittelevä muuttuja, jolla saadaan esim. palvelusvuosilisät hyvin samaan tapaan kuin edellä kerrottu esimerkkikin osoittaa.

 

TVR eli työnvaativuusryhmä voi määritellä à-hinnan tai kertoimen, joka vaikuttaa tuntipalkkaan tai siihen liittyvään lisään (tuotannolliset yritykset, esim. leipomot).

 

 

EPxx ja YPxx -muuttujia voidaan käyttää esim. palkkaerittelyllä, kun halutaan palkansaajalle esittää tietoa edelliseltä kalenterivuodelta tai palkanlaskentakuukautta edeltävältä 12 kuukauden ajalta (esim. provisiomaksuista).

(Vähän käytössä)

 

Palkanlaskennan Laskentatyökalun aktiivinen käyttö voi johtaa siihen, että lomiin liittyvät kappale- ja summatiedot halutaan hakea laskentatyökalun tiedoista (B=Balance).

Eli voidaan hakea esim. jäljellä olevat lomapäivät tai maksamatta olevat lomarahat palkkaerittelylle tai palkalle. Lisätietojahan B-muuttujasta löytyy kohdasta palkkalajikohtaiset muuttujat.

 

(Tämäkin tekniikka on vähemmän käytössä, sillä Laskentatyökalu saattaa olla käytössä usein esim. vain kerran vuodessa.)